5. syyskuuta 2011

Despi 9.3.99-30.8.11



Olin pieni, kun tulit - ja niin olit sinäkin, pieni musta pallero. Meistä tuli uusi perheesi ja sait sinä myös koiraveljen, Jepen. Iloisesti leikit, kasvoit isoksi ja terveeksi. Ehdin pelätä sinua, menettää niin paljon aikaa. Mutta tutustuimme uudestaan; sain sinusta parhaimman ystävän, jota vain voi toivoa.

Jos voisin, kelaisin aikaa taaksepäin ja tekisin sen kaiken, mitä jäi tekemättä. Kokisin sen kaiken ajan uudestaan, jota yhdessä vietimme. Halaisin vielä kerran ja kertoisin kuinka rakastan. Sinua parempaa, opettavaisempaa ensimmäistä koiraa ei olisi voinut toivoa.

Niin kauan jaksoit, hyvin urheasti - kunnes et enää voinut. Oli vaikean päätöksen aika; se veisi sinut pois luotani, mutta parempaan paikkaan. Siellä olisi hyvä olla, ilman kipua.

Niin Despi nukkui ikuneen 30.8.2011 klo 19.


Minä katsoin sinua pitkään
ja hellästi silittelin,
ja mietin, lieköhän ketkään
silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet
mi aina ymmärtää?
Sinä teit sen joka hetki,
minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain -
mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän, että et siellä
metsänpeitossa peikkoja pelkää –
sillä sinne sinut kannan
alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan
sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran
sun sydämes sykintää
tahdon kuunnella tämän kerran,
niin hyvää ja elävää.
Ennen kuin silmät sammuivat
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa
ihan kaikista puiston puista -
ja sitten se vaipui, vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös, sitä sieluaan.

Kaikista vuosista kiittäen,
Ikuisella rakkaudella muistaen <3

Emma