24. syyskuuta 2010

Uninen hiippailija

Eilen illalla oli talossa jo hyvin hiljaista. Alakerrassa loisti valo ja äiti oli kävellyt alakertaan ja kurkannut kodinhoitohuoneeseen, jospa Despi nukkuisi siellä. Mustaa koiraa ei näkynyt. Mihin se oikein oli kadonnut?

Äiti lähti kävelemään keittiöön ja pysähtyi kuin seinään. Herra vetelee sikeitä sohvalla, paliovi jäänyt auki ja herra hiljaa löntystellyt sohvalle nukkumaan, heh :)

Kuvan kopiointi kielletty ~ Copying forbidden
Anteeksi salamavalo laatu :(


19. syyskuuta 2010

Vauva kylässä

Despi on jaksellut hyvin, yhtä nuori edelleen, vaikka onkin jo 11v ja 6kk :) Syksy saapuu ja syksyisiä kuvia otettu muutamia. Syksykuvapostaus tulee kuun loppupuolella, odotelkaa vaan!

Mutta itse asiaan. Meillä oli hoidossa cavalierin pentu (6kk) perjantaista lauantaihin, eilen illalla siis vietiin takaisin kotiin. Voi että se oli lutunen! Tosin hampaat ei niin kivat, vaikkei kovin terävät enää olleetkaan.

Despin huomio tais jäädä vähän vähemmälle, muttei syytä mustasukkaisuuteen ollut ;) Hellyyttä sai Despikin ja ruokaa ja lenkkeilyä, kaikkea tarpeellista - niin kuin aina.

Toki saivat sitten nuuskutella kaverukset toisiaan, koon takia Despi oli tarhassa ja cavalieri nuuskutteli ulkopuolelta. Hyvin tulivat toimeen, olisivat leikkineet, muttei annettu koko eron takia. Kun oltiin lähdössä pennun kanssa sisälle, alkoi uikutus tarhasta. Saivat tavata vielä myöhemmin lauantaipäivänä, jolloin taas nuuskuteltiin. Ensimmäistä kertaa Despi haukku toisella koiralle, vielä vaavelille :o

Rotikka ja cavalieri tustustuu toisiinsa ;)
Nyt keskitytään taas 100% voimilla Despiin! Tänään yritänkin olla koko päivän sen kanssa :)

p.s Juuri kun menin lupaamaan että kaikki hyvin, niin löytyy punkki korvan takaa. Noh, onneksi ei ollut ehtinyt imeä yhtään verta ja saatiin helposti pois!

9. syyskuuta 2010

Muistojen matkassa 1

Ajattelin tehdä tälläisen "Muistojen matkassa" sarjan, jota jatkan sitten kuukausittain: eli teen postauksen jossa on joku video Despistä aiemmilta ajoilta. Ei ainakaan blogi unohdu! ;) Joskus saattaa tulla jokin hupaisa kuvakin.. saa nähdä!

1. Leikkiä '09


5. syyskuuta 2010

Hullaantunut omenoista

Unohtunut vähän tämä blogi, sori ;)

Syksy saapuu kauniina niin kuin aina. Puut alkavat vaihtua värien sekasorroksi, tosin kauniilla tavalla. Koulut alkaa (blääh!) ja samalla Despi pääsee vartioimaan pihaa.

Tässä välissä ei parane kuitenkaan unohtaa että syksy tuo tullessaan omenoita. Omenapuut kukkivat ja punaiset omput odottavat noutajiaan notkuessaan oksilla. Tosin, tällä kertaa ne eivät saa noutajaa vaan rotikan! :D

Despi hullaantui omenoista ja nyppii niitä välillä puusta ja kanniskelee suussaan. Höppänä mikä höppänä! Vain kerran se alkoi jyrsiä omenaansa suuren yleisön takia :) Irvistellen sitä popsi, pakkohan se oli kun yleisöä riitti koko perheen verran!

Muuten täällä menee hyvin, välillä vaan kuono niin kovasti hajujen perässä, että meinaa kompuroida nurin.

Kuvien kopiointi kielletty ~ Copying forbidden

Puoliksi 'raadeltu' omppu ;)
Onpas jännän makuista..